Ihmisistä

Aikani täällä Atherton Travellers Lodgessa lähestyy viimein loppuaan. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, miten voisin kirjoittaa yhteenvetävästi kaikesta siitä, mitä elämä täällä on. Sitten huomasin, että minulta on jäänyt kertomatta siitä, mikä on tämän hostellin ydin - sen asukkaat. Haluankin nyt viimeisellä Lodge-pävitykselläni kertoa näistä valloittavista ihmisistä, joihin olen täällä tutustunut.

Matkustaminen ei nimittäin ole minulle vain sitä, että käytetään paljon rahaa ja yritetään päästä katsomaan mahdollisimman monta nähtävyyttä. Minua kiehtoo paljon se, että matkustellessa pääsee tapaamaan niin paljon erilaisia ihmisiä ympäri maailmaa, keskustelemaan heidän kanssaan ja vertailemaan eri maailmankatsomuksia. Toisten kanssa ei koskaan pääse samalle aaltopituudelle, toiset taas rikastuttavat huomaamattaan muiden elämää. Suurinta osaa näistä ihmisistä ei enää koskaan tapaa, mutta jos on onnekas, voi toisten kanssa pitää yhteyttä vielä vuosia tämän matkan jälkeen.

Täällä Lodgessa asuu reilut kolmisenkymmentä henkeä. Suurin osa heistä on italialaisia, ranskalaisia ja saksalaisia. Ensinmainitut eivät todellakaan ole olleet suosikkejani täällä talossa... He ovat äänekkäitä, röyhkeitä ja pihistävät tavaraa muiden ruokalaatikoista. On kuitenkin myönnettävä, että toisinaan heissäkin on puolensa... Eräs hidas sunnuntai-iltapäivä italialaispojat grillasivat takapihalla ruokaa koko porukalle, ja pari viikkoa sitten he ideoivat olumpialaisten innoittamana Athertonin omat olumpialaiset pingisturnauksen merkeissä. Jopa hostellin pitäjät olivat positiivisesti yllättyneitä tästä omatoimisuudesta ja aloitteellisuudesta.

Atherton Olympic Games - Pingisturnaus

Parvekkeelle viriteltiin mahdollisimman monen maan lippuja. (Suomen lippu jäi kovin valkoiseksi.)

Oli mitalit ja kaikki!

Hostellissa on myös paljon aasialaisia, jotka ovat aina tavattoman kohteliaita ja ystävällisiä muita kohtaan. Jokainen heistä tervehtii minua päivittäin, vaikka emme tuntisi toisiamme nimeltä. Heidän kulttuurinsa on toisaalta hyvin erilainen kuin meidän, ja on hauska huomata miten he näkevät arkisimmatkin asiat toisin. He eivät esimerkiksi juo teetä mukista vaan kulhosta, eivätkä he syö perunaa kun eivät tiedä miten sitä valmistetaan.

Olen kuluneen kesän aikana havainnut, että tykkään erityisen paljon irlantilaisten leppoisuudesta (jopa enemmän kun englantilaisista). Olin banaanifarmilla töissä erään irlantilaistytön kanssa, joka piristi jokaista työpäiväämme ja auttoi minua jaksamaan ensimmäisten viikkojen ajan. Hostellissa asuu myös eräs irlantilaispoika, joka vannoo haluavansa matkustaa Suomeen ensi kesänä. Se on ollut ihan huipputyyppi muutenkin. Viime sunnuntaina se laittoi minulle perinteistä irlantilaista pataa, joka muistutti paljon karjalanpaistia, ja tänään se oli ostanut minulle viinipullon ja kakun viimeisen iltani kunniaksi. (Kakkupakettiin oli vieläpä kirjoitettu: "Happy that you're leaving. You're special!" Eli "Kiva, että lähdet. Olet erityinen.")

Irlantilaista pataa, johon kuuluu dipata vaaleaa leipää.

Huoneessani asuu kaksi saksalaista tyttöä, joista on tullut todella suuri osa jokapäiväistä elämääni. Britta ja Sabrina ovat pitäneet minusta erityistä huolta etenkin sen jälkeen kun Nina lähti. He pyytävät minua mukaansa piknikille, laittamaan ruokaa kanssaan ja käpertymään sohvalle teekupposen kanssa. Hekin osaavat olla toisinaan äänekkäitä ja puhuvat paljon saksaa keskenään, mutta se on ihan ymmärrettävää kun talossa on muutenkin niin paljon saksalaisia. Olen eritoten kiintynyt huoneessani asuviin ruotsalaistyttöihin, Hannaan ja Lisaan. Heidän kanssaan on todella helppoa olla ehkä juuri siksi, että edustamme pientä skandinaavivähemmistöä. Kerran aloin jopa puhua ruotsia Hannan kanssa kun ärsyynnyin siihen, että kaikki saksalaiset puhuivat seurassani omaa kieltään. En olisi koskaan uskonut ystävystyväni niin hyvin rakkaiden länsinaapureiden kanssa... :)

Hanna & Lisa

Sabrina & Britta

Enkä tietenkään voi jättää mainitsematta hostellin kahta muuta suomalaisvahvistusta, jotka ovat pitäneet minua järjissäni täällä Ninan poissaollessa! Poikien kanssa kun hoilaa suomalaisia lauluja niin rakas kotimaa ei tunnu enää niin kovin kaukaiselta. Yksi päivä menin ihan sekaisin kun huomasin, että Eemin ruokahyllyssä oli Oululaisen hapankorppuja :)

Huomenna perjantaina minulle koittaa lähtö täältä hostellista. Tänään juhlistamme viimeistä iltaani laittamalla Sabrinan kanssa porukalle ison läjän lettuja. Toivon todella, että vielä jonain päivänä tapaan joitakin näistä ihmisistä joissain merkeissä. Lähden viikonlopuksi takaisin Cairnsin rannikkokaupunkiin, josta lennän sitten maanantaina keskelle aavikkoa katsomaan alkuasukkaiden pyhää kiveä Ulurua. Keskiviikkona matkani jatkuu takaisin lähtöpaikkaan Sydneyyn, jonne myös rakas ystäväni Nina tulee minua saattamaan. Mutta siitä lisää ensi viikollla...