Ihmisistä

Aikani täällä Atherton Travellers Lodgessa lähestyy viimein loppuaan. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, miten voisin kirjoittaa yhteenvetävästi kaikesta siitä, mitä elämä täällä on. Sitten huomasin, että minulta on jäänyt kertomatta siitä, mikä on tämän hostellin ydin - sen asukkaat. Haluankin nyt viimeisellä Lodge-pävitykselläni kertoa näistä valloittavista ihmisistä, joihin olen täällä tutustunut.

Matkustaminen ei nimittäin ole minulle vain sitä, että käytetään paljon rahaa ja yritetään päästä katsomaan mahdollisimman monta nähtävyyttä. Minua kiehtoo paljon se, että matkustellessa pääsee tapaamaan niin paljon erilaisia ihmisiä ympäri maailmaa, keskustelemaan heidän kanssaan ja vertailemaan eri maailmankatsomuksia. Toisten kanssa ei koskaan pääse samalle aaltopituudelle, toiset taas rikastuttavat huomaamattaan muiden elämää. Suurinta osaa näistä ihmisistä ei enää koskaan tapaa, mutta jos on onnekas, voi toisten kanssa pitää yhteyttä vielä vuosia tämän matkan jälkeen.

Täällä Lodgessa asuu reilut kolmisenkymmentä henkeä. Suurin osa heistä on italialaisia, ranskalaisia ja saksalaisia. Ensinmainitut eivät todellakaan ole olleet suosikkejani täällä talossa... He ovat äänekkäitä, röyhkeitä ja pihistävät tavaraa muiden ruokalaatikoista. On kuitenkin myönnettävä, että toisinaan heissäkin on puolensa... Eräs hidas sunnuntai-iltapäivä italialaispojat grillasivat takapihalla ruokaa koko porukalle, ja pari viikkoa sitten he ideoivat olumpialaisten innoittamana Athertonin omat olumpialaiset pingisturnauksen merkeissä. Jopa hostellin pitäjät olivat positiivisesti yllättyneitä tästä omatoimisuudesta ja aloitteellisuudesta.

Atherton Olympic Games - Pingisturnaus

Parvekkeelle viriteltiin mahdollisimman monen maan lippuja. (Suomen lippu jäi kovin valkoiseksi.)

Oli mitalit ja kaikki!

Hostellissa on myös paljon aasialaisia, jotka ovat aina tavattoman kohteliaita ja ystävällisiä muita kohtaan. Jokainen heistä tervehtii minua päivittäin, vaikka emme tuntisi toisiamme nimeltä. Heidän kulttuurinsa on toisaalta hyvin erilainen kuin meidän, ja on hauska huomata miten he näkevät arkisimmatkin asiat toisin. He eivät esimerkiksi juo teetä mukista vaan kulhosta, eivätkä he syö perunaa kun eivät tiedä miten sitä valmistetaan.

Olen kuluneen kesän aikana havainnut, että tykkään erityisen paljon irlantilaisten leppoisuudesta (jopa enemmän kun englantilaisista). Olin banaanifarmilla töissä erään irlantilaistytön kanssa, joka piristi jokaista työpäiväämme ja auttoi minua jaksamaan ensimmäisten viikkojen ajan. Hostellissa asuu myös eräs irlantilaispoika, joka vannoo haluavansa matkustaa Suomeen ensi kesänä. Se on ollut ihan huipputyyppi muutenkin. Viime sunnuntaina se laittoi minulle perinteistä irlantilaista pataa, joka muistutti paljon karjalanpaistia, ja tänään se oli ostanut minulle viinipullon ja kakun viimeisen iltani kunniaksi. (Kakkupakettiin oli vieläpä kirjoitettu: "Happy that you're leaving. You're special!" Eli "Kiva, että lähdet. Olet erityinen.")

Irlantilaista pataa, johon kuuluu dipata vaaleaa leipää.

Huoneessani asuu kaksi saksalaista tyttöä, joista on tullut todella suuri osa jokapäiväistä elämääni. Britta ja Sabrina ovat pitäneet minusta erityistä huolta etenkin sen jälkeen kun Nina lähti. He pyytävät minua mukaansa piknikille, laittamaan ruokaa kanssaan ja käpertymään sohvalle teekupposen kanssa. Hekin osaavat olla toisinaan äänekkäitä ja puhuvat paljon saksaa keskenään, mutta se on ihan ymmärrettävää kun talossa on muutenkin niin paljon saksalaisia. Olen eritoten kiintynyt huoneessani asuviin ruotsalaistyttöihin, Hannaan ja Lisaan. Heidän kanssaan on todella helppoa olla ehkä juuri siksi, että edustamme pientä skandinaavivähemmistöä. Kerran aloin jopa puhua ruotsia Hannan kanssa kun ärsyynnyin siihen, että kaikki saksalaiset puhuivat seurassani omaa kieltään. En olisi koskaan uskonut ystävystyväni niin hyvin rakkaiden länsinaapureiden kanssa... :)

Hanna & Lisa

Sabrina & Britta

Enkä tietenkään voi jättää mainitsematta hostellin kahta muuta suomalaisvahvistusta, jotka ovat pitäneet minua järjissäni täällä Ninan poissaollessa! Poikien kanssa kun hoilaa suomalaisia lauluja niin rakas kotimaa ei tunnu enää niin kovin kaukaiselta. Yksi päivä menin ihan sekaisin kun huomasin, että Eemin ruokahyllyssä oli Oululaisen hapankorppuja :)

Huomenna perjantaina minulle koittaa lähtö täältä hostellista. Tänään juhlistamme viimeistä iltaani laittamalla Sabrinan kanssa porukalle ison läjän lettuja. Toivon todella, että vielä jonain päivänä tapaan joitakin näistä ihmisistä joissain merkeissä. Lähden viikonlopuksi takaisin Cairnsin rannikkokaupunkiin, josta lennän sitten maanantaina keskelle aavikkoa katsomaan alkuasukkaiden pyhää kiveä Ulurua. Keskiviikkona matkani jatkuu takaisin lähtöpaikkaan Sydneyyn, jonne myös rakas ystäväni Nina tulee minua saattamaan. Mutta siitä lisää ensi viikollla...

Eläimellistä menoa

Olen nyt elellyt viikon ilman rakasta ystävääni Ninaa. Aika kuluisi varmasti hieman nopeammin, jos saisin tehdä useampana päivänä töitä, mutta etenkin tällä viikolla on ollut hyvin hiljaista. Ninalla menee kuitenkin ihan hyvin Perthissä ja minullakin on täällä Athertonissa seuraa, joten enköhän selviä!

Viikko sitten kävin siivoamassa erään kukkakauppiaan taloa. Se oli kyllä hieno päivä, sillä sain syöttää heidän varastossaan asuvaa opossumia nimeltä Paddy! :) Ninan kanssa ihmettelimme Darwinissa usein tätä oravaa muistuttavaa eläintä, ja nyt pääsin tutkiskelemaan sitä lähemmin.

Hostellimme asukkaat ovat päässeet kohtaamaan muitakin eläimiä viimeaikoina... Ensinnäkin meidän tyttöjen huoneessa kuljeskeli viime viikolla hiiri syömässä eväitämme. Sunnuntaina kohtasimme myös epämiellyttävän yllätyksen kun Hannan ja minun vuoteesta löytyi verta imeviä ötököitä. Olen aina kuvitellut että nämä kuuluisat bedbugsit ovat mikroskooppisen pieniä, mutta hyvinsyöneinä ne ovatkin punkin kokoisia. Niiden löytyminen selittää myös kutisevat puremajäljet, joita minulla ja Ninalla on ollut käsivarsissa ja jaloissa. Ällöttävää. Ruaire lupasi ottaa asian hoitaakseen, mutta ainakaan tähän mennessä mitään ei ole tehty ötököiden poistamiseksi. Luotan siihen, että kun Jin tulee lomaltaan takaisin, niin kaikki meidän vaatteemme pestään ja kuivataan, ja patjamme ja huoneemme suihkutetaan myrkyllä.

Niin ja tämän lisäksi pari hostellin asukasta on joutunut hämähäkin ja käärmeen puremaksi. Molemmissa tapauksissa kyseessä ei ole ollut myrkyllinen eläin, mutta kun täällä Australiassa on niin paljon vaarallisia eläimiä niin aina täytyy olla varovainen.

Viime viikolla kävin katsastamassa läheisen Lake Tinaroon maisemia neljän ranskalaispojan kanssa. Järvimaisemista tuli melkein oma ihana kotimaa mieleen! Minä pääsin veneilemään Ruairen perheen kanssa ja pojat roikkuivat vuorotellen veneen perässä donitsin kyydissä :) Tuntui tosi hyvältä päästä hostellin seinien sisältä rentoutumaan rannalle, ottaa lisää valokuvia, grillata hyvää ruokaa ja nauttia Australian lämmöstä.

Viimeinen kuukausi

Täällä sitä edelleen ollaan! Olen ihme ja kumma alkanut kiintyä tähän paikkaan ja kotiutunut ihan hyvin. Ehkä se, että viikot kuluvat niin rutiinilla on tehnyt tehtävänsä. Minulla on ollut edelleen vain kaksi päivää viikossa oikeita töitä (kävin jo nurisemassa tästä Jinille, sillä minusta on väärin, että olen ollut täällä kohta kuukauden ja saan silti vähemmän töitä kuin viime viikon tulokkaat), mutta saan sentään siivota hostellia viikonloppuisin. Viikonloppusiivoojia ei jostain kumman syystä ole kovin paljon, koska kaikki asukkaat juhlivat vaivalla ansaitsemansa palkan sileäksi perjantaina ja lauantaina. Minulle on taas tärkeämpää säästää ja kerätä rahaa loman viimeistä matkaa varten.

Kiipesimme viime perjantaina Ninan kanssa Halloran's Hillille, joka on vuosikymmeniä sitten sammunut tulivuori. Näköalapaikalla oli todella kauniita maisemia, ja tuntui hyvältä päästä käyttämään kameraakin pitkästä aikaa. (En valitettavasti viitsi edes yrittää lisätä kuvia tänne blogiin näin onnettomalla nettiyhteydellä…). Lauantaina otimme taas suunnaksi läheisen Platypus Parkin, jossa pitäisi nimensä mukaisesti nähdä vesinokkaeläimiä! Puisto oli kyllä kaunis, mutta käytännössä siellä oli vain lampi, jossa uiskenteli meille tuntemattomia lintuja ja yksi kilpikonna. Huonekaverimme sanoivat myöhemmin nähneensä siellä myös gekkoja, joten ehkä satuimme paikalle vesinokkaeläinten päiväuniaikaan…

Torstaina meidän on Ninan kanssa erkaannuttava taas toisistamme, sillä Nina on saanut töitä aivan Australian länsirannikolta Perthistä. Eräs suomalaisperheenäiti otti Ninaan yhteyttä facebookin kautta. Hän etsi pikaisesti uutta au pairia perheeseensä, jossa on kolme Thaimaasta adoptoitua poikaa. Ninan tarvitsee käytännössä vain huolehtia perheen nuorimmasta pojasta vanhempien ollessa töissä. Paikka on erinomainen siinä mielessä, että au pair saa täyden ylläpidon, sata dollaria viikossa taskurahaa, viikon loman elokuun lopulla meidän yhteistä matkaamme varten ja vakituisen työpaikan itselleen marraskuuhun asti. Minua tietysti harmittaa hirveästi se, että joudumme taas erillemme ja tällä kertaa jopa kolmeksi viikoksi, mutta tilaisuus on Ninalle niin hyvä, että siihen kannattaa tarttua. Ja enköhän minä täällä hostellissa pärjäile kahden suomalaispojan ja ihanien ruotsalaistyttöjen kanssa… :D Saamme myöskin tekstailla Ninan kanssa ilmaiseksi - JEE!